Turku

Kävin eilen ystävämme Minnin kanssa Turun koiranäyttelyssä. Olin ilmoittanut Kartsan sinne vielä, kun hän asui meillä ja menimme sitten samalla katsomaan mitä hänelle kuului. Ilmeisesti oikein hyvää, koska uudet omistajat olivat myös lähteneet kisamatkalle mukaan. Oli mukava tavata heidät ja samalla huomata, että Kartsa oli päässyt oikein hyvään ja rakastavaan kotiin. Hieman oli tietenkin tippa meikäläisellä silmäkulmassa ja Kartsa saikin paljon pusuja ja halauksia :/

Tuomarina tapahtumassa oli ranskalainen Jean-Jaques Dupas ja kehän laidata katsoessa sain hänestä ihan miellyttävän vaikutelman. Harmi, kun ei itselläni ollut koiraa esitettävänä. Valitettavasti kuitenkaan Minni (eikä Kartsa) saanut eilen sertiä, mutta nämä kisat olikin Minnin ensimmäinen virallinen näyttely junioriluokassa, eli kunhan vaan oltiin siellä saamassa kokemusta ja totuttautumassa sisähallin hälinän. Ruotsalainen kennel Ooo vie palkinnot mukanaan ja minusta heillä oli oikein kauniita koiria, varsinkin se yksi pk b&t uros, oooh.

Matka oli raskas (herätys klo 5.30), mutta meillä oli siitä huolimatta Minnin mamman kanssa oikein mukava reissu. Minni oli väsynyt ja onnellinen koko automatkan, olihan hänellä takakontti täynnä tuliaisia myyntikojuista ;)


Kartsa katseli ennen kehää vastustajia.


Ja samaa teki Minni..


Ja sitten oltiinkin jo pöydällä tuomarin käpälöitävänä.


"Äiskä, näinkö seisotaan?"


Tässä vähän suomalaista koirakauneutta!


Ja tässä ruotsalaista. Ihana uros!

Afri meni kotiin

Niin, Afri palasi takaisin kotiinsa ja minulle tuli kauhea ikävä. Afri on aivan ihana!

Afrodite

Pieni Afri tuli minulle hoitoon muutamaksi päiväksi. Tavoitteena oli saada tämä "maalais"juntti, eli koko elämänsä Vantaalla asunut nuori neiti totutetuksi kaupungin hälinään (jotenkin aina minä saan kunnian toimia näiden maalaiskoirien kaupunkiemäntänä, aika ihanaa!). Afri on lähdössä ensi kesänä Pariisiin, Maailman voittaja-koiranäyttelyyn ja aikookin viettää koko kevään treenaten sitä varten. Minä olen luvannut auttaa tässä ja otankin ilomielin Afrin kaupunkikoulutukseen aina, kun minulle tämä suodaan.

Afrin päivät täällä ovat olleet todella täyteen buukattuja. Tyttö on aina aamusta lähtenyt töihin ja työpäivän jälkeen olen kiikuttanut koiraa ties ja missä. Olemme käyneet Kampissa, Forumissa, Sokoksella ja muutaman kerran myös ruokakaupassa on kassista kurkistellut pieni salamatkustaja. Illat Afri onkin nukkunut minun vierelläni sohvalla. Huomenna on meidän viimeinen päivä yhdessä (tällä kertaa) ja aionkin viedä tytön Itäkeskukseen tapaamaan Minniä ja samalla vetästään yhteistreenit koiranäyttelyä ja sen semmosta. Minni on siinä jo konkari, mutta saas nähdä miten se sujuu Afrilta.

Minulle tulee suuren suuri ikävä tätä aivan ihanaa neitiä, mutta onneksi tämä ei ollut ainoa kyläilykerta. Pus pus :)


Ripustin koiran naulakkoon odottamaan..


Kun pikkuset tassut väsyy, kantaa kaupunkilaismama kassissa, eli palvelu pelaa!

Minnin kanssa Itiksessä

Kävin eilen Itäkeskuksessa antamassa Minnille ja ja hänen omistajalle viime hetken näyttelyvinkkejä, Minni kun on osallistumassa ensi viikon lauantaina Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn. Tämä on Minnin ensi esiintyminen junioriluokassa. Iik, kumpaakohan jännittää enemmän, omistajaa vai koiraa?
Ainakin se mitä minä näin ja kokeilin, niin Minni on kyllä kova vastus muille juniori-ikäisille nartuille. Tietenkin sisähalli on koiralle aivan kauhea paikka hälinän takia, mutta ainakaan itiksen ihmismassat eivät hetkauttaneet tytön keskittymistä. Bravo :)


Minni kävi mamman kanssa sovittelemassa vaatteita näyttelytreenien lomassa.


Myös laukkukäyttäytymistä hiottiin. Kuka ei tahtoisi olla lämpimässä ja pehmeässä laukussa?


"Näin seison, oonko kaunein?"


Minnillä oli päällä hänelle mittatilauksena tehty uniikki villapaita.


Maailma on iso paikka pienen toitsun silmin..

Luopumista

Vuosi 2010 oli meille erittäin vaikea. Kaikki alkoi Kartsan pitkäkarvaisen isoveljen vakavasta sairastumisesta, josta toipumiseen meni ensimmäinen puoli vuotta. Loppuvuodesta menetimme Kalinan, joskin täysin ymmärrettävästä syystä. Luulin, että tässä vaiheessa olisi vuoden karmakiintiö täynnä, mutta välipäivien aikana jouduin tekemään maailman vaikeimman päätöksen, jouduin luopumaan Kartsasta. Päätös ei todellakaan ollut helppo, mutta välttämättöyys. Kartsa palautui kasvattajalle minun henkilökohtaisten syiden takia, ei siksi, että en olisi rakastanut sitä pientä koiraa. Näin on parempi, yritän itselleni sanoa ja tottahan se on.

Kartsa tarvitsee nyt kodin jossa paneudutaan täysillä hänen uraan, eli Suomen muotovalio-tittelin metsästykseen. Kesällä Kartsapoika lähteekin sitten kiertämään lähimaita saadakseen itselleen titteliä tittelin perään :)

Meille on laskeutunut nyt hiljaisuus, kaikki eläimet selvästi ikävöivät perheen ilopilleriä ja toivonkin, että tulisin edelleen näkemään sitä ja niin varmasti toivoo pitkäkarvaiset perheenjäsenetkin.

Blogi jatkuu edelleen, mutta en vielä osaa sanoa, että millä konseptilla. Tulen luultavasti blogaamaan venäjäntoyaiheisia postauksia kunnes uusi suunta löytyy.

Valitettavasti tässä kävi nyt näin :(