keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevään eka mätsäri

Viime sunnuntaina Kartsa kävi kevään ekassa mätsärissä (match show). Meillä kävi hyvä tuuri sään kanssa. Suurimman osan päivästä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta. Valitettavasti kehässä kuitenkin tuuli, ja kovaa.. Tämä näkyi selvästi Kartsan kehäkäyttäytymisessä, jossa on vielä hirveästi parantamisen varaa. Kävely suji hyvin, oikeastaan erittäin hyvin, mutta seisomisesta ei tullu mitään. Kontakti oli täysin kateissa.. Jokapäiväisestä pöytä- ja seisomisharjoituksesta huolimatta vielä ei olla sitä yhteistä säveltä löydetty. Noh, ensi sunnuntaina onkin taas uusi yritys vappumätsärissä :) Paikalla on silloin myös Kartsan kasvattajavanhemmat, joten jännitys alkoi jo nyt..ounou!

Heille sanottakoon terveisenä, että Kartsa sai punaisen nauhan, vaikka vähän jännittikin :)


Kaunis toitsutyttö Mörkö oli meidän kanssa kisaamassa.

Sitten itse asiaan:


Ensin kytätään vähän vastustajia.


Sitten harjoitellaan seisomista.


Viimeiseksi huippu-urheilian pakollinen nestetankkaus.


Ja sitten kehään!


Voitto ei tullut, mutta jokainen koirakko sai palkinnoksi vähän sponsoriruokaa :)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kaatsan maanantai

Kartsan maanantai alkoi kuten meillä muillakin, Kartsa lähti töihin. Ensin oli vuorossa asiakastapaamiset, jossa poika kiersi sylistä syliin, erittäin vaivautuneen oloisena :D Sitten vietiin kierrätyskeskukseen, Hietaniemeen, vähän kirjoja lahjoituksena. Kierrätyskeskuksesta lähdettyämme huomasin liikkuvasta autosta, että sitä vastapäätä oli eläinkauppa Koirankauppa. No minä sain slaagin ja jarrut kirskui samalla kun huusin, seiiiiiis! Ja me paineltiin äijänkäppänän kanssa sinne sisälle :)

Myyjä oli todella ihastuttava ja kauppa näytti pikaisella vilkaisulla hyvin trendikkäältä "hienostokoirien" kaupalta. Harmi, että meillä oli vain viitisen minuuttia aikaa hoitaa shoppailut, olimmehan siellä työajalla.

Olen jo muutaman viikon katsellut vastaantulevista eläinkaupoista Suomessa valmistettuja Topcanis-kaulapantoja pojille. Tuloksetta. Meillä on suurena ongelmana se, että kaikkien koirien kaulakarvat katkeilevat meidän hienouspantojen takia, niin tarvitsisimme pehmeät kangaspannat ns. arkikäyttöön. No, Koirankaupassa vihdoinkin oli näitä pantoja ja ostin heti molemmille pojille pannat (a 12.90e). Kartsalle ruskean ja isoveljelle mustan. Onneksi oli oma malli mukana sovittelemassa :)





Tämän shoppailureissujen jälkeen palasimme autoon ja Kartsa meni omaan boksiinsa, niinkuin aina matkustaessa. Hetken päästä kuullui pieni iuuuu ja yhtäkkiä alkoi haista todella pahalle! ..Kartsan maha päätti ulostautua kesken ajon :D

Tiedä sitten johtuiko tämä tapaus eilisestä match show-jännityksestä ja tämänpäiväisestä työpäivästä..Toivotaan ettei näin käy enää täään. Tällä hetkellä Kartsa nukkuu työpaikalla omassa aitauksessaan. Blogitelen pian myös tämän meidän eilisen mätsärikokemuksen :)

torstai 22. huhtikuuta 2010

Elisa vahti

Meille tuli Elisa vahti-palvelu koekäyttöön ja siitä onkin ollut iloa. Olen siis seurannut kolme päivää Kartsan puuhia, kun minä olen poissa... Valitettavasti kamerat eivät jää pysyvästi meille, mutta olen jo harkinnut vakavasti nettikameran ostamista ja salakuvaamisen jatkamista.


tiistai 20. huhtikuuta 2010

Sunnuntaitreffit

Kartsa kävi sunnuntaina tapaamassa ystäviään koirapuistossa. Tällä, kevään ensimmäisellä treffikerralla, tehtiin kyllä ennätys osallistujamäärällä. Paikalla oli huimat 14 Toitsua!!! Kaikki koirat olivat kuulema menneet suoraan nukkumaan kotiin päästyään, niinkuin meilläkin :)

Kiitos kaikille ihanille ihmisille ja koirille parhaasta sunnuntaista ikinä!


"Tää on meidän puisto!"


Mörkö, joka on tuttu tyttö lukijoille.


Pienet puistovahdit työssään


Vasemmalta lukien Kartsan iskä Keppana, veli Rampe ja Kartsa (joka on HIEMAN väsynyt :D).


Cherie ja Rampe tutustuvat.


Nicci, joka myös esiteltiin aiemmin tässä blogissa.


Kengurutoitsu Ruu.


Niccin sisko Afri

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Hullut päivät

Käytiin Kartsan kanssa Hulluilla päivillä!
Jotkut ajattelevat, että itsemurha, mutta minäpä otin sen ihan koiran kouluttamisen kannalta. Kartsa on ihan mahtava tyyppi nykyisin. Poika käveli keskustassa reippaana ja häntä heiluen. Hän oli hirveän hyvällä tuulella ja avoimesti nuuhki muita kanssaihmisiä. Stokkalla se nökötti nätisti kainalossa...kunnes tuli kakkahätä...

Lupailin tosiaan pojille iglua ja iglun he saivat. Siinä lemmikkiosastolla ollessamme Kartsa ilmoitti halustaan saada oma akvaario ja mitäpä ei ihmisalamainen koiransa eteen tekisi. Ostimme Kartsalle parven Kardinaalitetroja :)

Tälle kylmähkölle kevätpäivälle Kartsa valitsi päälleen ehkä jo turhan kuluneen lempparivillapaitansa, sekä hienoimman kultaisen niittipannan, joka sai kauheasti kehuja.


Ratikassa oli hirmu mielenkiintosta vahtia ihmisten menoa.


Käytiin vähän tuoksuttelemassa eau de parfyymeja.


Ihmisalamainen haaveili pinkistä niittipannasta..


Kauheasti tarjouksia!


Ja mikä kasa luita!


Kartsan Kardinaalitetraparvi!


Onnellinen koira iglussaan.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Uusia leluja, ihan kun me niitä tarvittais..

Kävin äsken Hulluilla päivillä ja sieltä tarttui mukaan ihanasti röhkivä (pikkukoirien)latexpossu, sekä kaksi yhden hinnalla-pakettia hammaspuruluita, jotka lupaavat paremman tuoksuisen hengityksen ja vähemmän hammaskiveä. Possu maksoi vaivaiset 4e ja megapakkaus tikkuja 3,50e. Selvisin siis halvalla :)


Lupailin tossa myös pojille, että kävisin huomenna ostamassa heille iglun...

maanantai 12. huhtikuuta 2010

torstai 8. huhtikuuta 2010

Fiksuja koiria?

Venäjäntoy on älykäs pieni terrieri, näin ainakin sanotaan. Olen ollut vähän kahden vaiheilla onko pojat fiksuja vai tyhmänrohkeita elukoita. Noh, Kartsalla oli ilmeisesti nälkä (kartsan ruoka-aikakoja on vähennetty 2krt/vuorokausi) ja hän jätti minulle pienen huomautuksen asiasta :D Tästä voimme varmaan päätellä Kartsan älykkyysosamäärän kasvaneen vanhenemisen myötä..

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Kartsa ja sen veli

Sain Kartsan veljen, Rampen, omistajalta kaksi kivaa kuvaa pikkutuholaisista vauvana.


Nuorisokriminaalit viettivät alusta asti suurimman osan ajastaan putkassa!


7 viikkoa vanhat pikkusintit teroittivat naskalihampaitaan ahkerasti. Niillä onkin sitten ollut kiva tuhota uusien omistajien irtaimistoa..

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Leikkitreffit

Kartsan elämä on taas alkanut kukoistaa kylmän talvijakson jälkeen. Eilen meillä kävi kylässä Kartsan sisko Kia, sekä ihastuttava pitkäkarvainen tempputoitsu Mörkö. Koirilla oli oikein mukava päivä.


Kiaa epäilyttää


Kia on maailman söpöin rotta


Musta Mörkö


Kloonit..

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Bloggereiden tapaaminen

Meillä oli tänään harvinaislaatuinen vierailu jossa kaksi bloggaria tapasi toisensa. Ihana mäyräkoiraneiti Cindy kävi tutustumassa Kartsaan. http://mortianna.blogspot.com/2010/03/jee.html

Itse Cindy taas rakastui meidän piippileluihin, vaikka Kartsalla olikin selvästi kevättä rinnassa ja hormoonit taas vähän hyrräsi..


Tuijotuskilpailu..


"Heitä femmat!"


Cindy löysi piippilelun


Piippilelu vaihtui piippikalaan joka ei ollut ihan NIIN ärsyttävän kuuloinen..


Piippikalaa oli kiva suolestaa.


Ja se oli kalan loppu se.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Iso rotta x 2



Sain Kartsan kasvattajalta kivan meilin missä oli tämä kuva liitteenä. Kuvassa siis Kartsan iskä Keppana pikkiriikkisenä pentuna. Myöskään tässä suvussa ei omena pudonnut kauas puusta :)

Iso rotta


Haettiin Kartsalle Ikeasta isompi rotta.